Olen reilu viisikymppinen mies, syntynyt ja kasvanut Itä-Helsingissä, Myllikässä. Nyt perheen kanssa Puotilassa.

Amiksen jälkeen Duunarina konepajoilla viilarin töitä tehnyt ympäri pääkaupunkiseutua. Pisimpään Rahapajalla kultaa vuolemassa. Ammattiyhdistysliikkeessä mukana heti ammattikoulusta valmistuttua. Pääluottamusmies- ja ammattiliiton hallinnonhommat ovat tulleet tutuiksi. Aikanaan puolueessakin oikein valtuustossa asti päättämässä. Tällä valtuustokaudella Opetuslautakunnan suomenkielisessä jaostossa varalla.

Kunnallisissa luottamustoimissa olen ollut moninaisissa tehtävissä yli 20 vuotta, joista mieluisimmat liikunnan parissa. Lasten ja nuorten harrastustoiminta on erityisen lähellä sydäntä. Mitä enemmän penskoilla on mielekästä tekemistä, sitä vähemmän ne hölmöilee kartsalla. Jos penskana jo syrjäytyy niin satakertaisesti se maksaa kun aikuisena yritetään vahinkoja korjailla. Hyvällä tsägällä noista harrastuksista löytää mukaan elämän mittasia frendejä. Pitää olla mahiksia ja mestoja, joissa voi puuhastella ilman paksua lompakkoa.

Stadi muuttuu, mutta mihin suuntaan? Ei välttämättä aina parempaan. Pormestarimalli on glesa. Päätöksiä tehdään krynderien ja pörriäisten ehdoilla. Meidän pitää uskaltaa ottaa päätökset omiin käsiin ja jakaa valtaa asukkaille. Ei kaikki viisaus valtuustosalista löydy. Asumisen hinta ja palvelut pitää saada kondikseen, tuoda valoa pimeyteen. Fyrkkaa stadilla on, mutta silti jengillä ei ole kämppiä ja narkkarit melskaa kartsalla. Jaettavaa ruoka-apua jonotetaan tuntitolkulla ja mummot ei pääse lekuriin. Nuorten mielenterveys ja muut palvelut on kiven takana. Se on arvovalinta, hoidetaanko ensin ihmiset vai rakennetaanko uusia siltoja ja tunneleita.

Ikäni olen tämän rakkaan Helsingin muutosta seurannut. Viime vuosina olen alkanut kyseenalaistaa, pitääkö jokainen neliösentti rakentaa. Tuupataan tönöjä vieri viereen ilman tilaa hengittää. Tärkeämpää on rakentaa asuin ympäristöjä, jotka ovat turvallisia ja viihtyisiä. Stadissa on kokeiltu erilaisia temppuja asuntojen hintojen hillitsemiseksi. Autottomia kortteleita ja parvekkeettomia kortteleita. Arvaatte varmaan, paljonko neliöhinnat noissa kokeiluissa laskivat. Kaupungin pitää ottaa omiin käsiin asuntorakentaminen se on ainoa keino rakentaa kohtuuhintaista asuntotuotantoa.